Limingan Kotikolon partiorakennus on palanut

Iltayöstä 22.8. syttynyt tulipalo on tuhonnut Limingan perinteikkään partiorakennuksen, 1700-luvulta lähtöisin olevan Kotikolon. Vain rakennuksen kivikerta on jäänyt jäljelle.
Yön aikana sammutukseen osallistui yksiköitä Limingasta, Kempeleestä, Oulusta ja Tyrnävältä. – Teimme kaikkemme, että saisimme pelastettua rakennuksen. Katon puhjettua emme kuitenkaan voineet estää paloa etenemästä, sanoo palomestari Mikko Heikkilä lausunnossaan.
Seurakunta kiittää kaikkia sammutustoimintaan osallistuneita. Tarpeetonta oleskelua alueella pyritään toistaiseksi välttämään, sillä rakennuksen raunioissa palaa yhä ja rakennuksen palamisjätettä raivataan. Alueella on vähäistä savuhaittaa. Rakennuksen ympäristössä on palamisjätteestä aiheutuneita röykkiöitä.
Partiotoimintaan osallistuvat voivat luottaa siihen, että partion viikkotoiminta jatkuu, tarvittaessa lyhyen tauon jälkeen. Korvaavia tilavaihtoehtoja kartoitetaan. Asiasta sekä tulevasta hartaushetkestä tiedotetaan myöhemmin lisää.

Pekka Tuomikoski
Kirkkoherra, puh. 044-7521222